Simonpäivät 26-27.9 Koivukankare, Kuusisto
Meillä oli kyllä hauskat Olupialaiset. Oltiin köydenvetoa, jossa vedettiin Ravut vastaan kaikki muut. Sitten köysi katkesi. Se oli hauskaa. Meillä oli niin hauskat olympialaiset. Vikana heitettiin vielä saapasta.
Eveliina teki ihan ekan kerran ruokaa trangialla. Paistettiin muuten myös tikkupullia. Ruokaa oli kokoajan niin paljon ettei jaksettu syödä herkkuja. Paikalla oli myös koira: Ninni oli lutunen.
Sit me pelattiin Uunoa ja nukahdettiin yhdeksältä.
Musta kivointa oli kyllä suunnistus ja heitettiin myös muuten rannassa kiviä.
Tehtiin jokainen solmutaulu. Kerran tarvittiin sukkaa ja Vilmalla olikin jalassa sukkahousut. Käpy pysyi lusikassa jokaisella, vaikka kierrettävä matka oli pitkä. Kaikki mahtui hassuun Nuuskamuikkustelttaan.
Anni keksi että perustetaan Katkarapujen whats app ryhmä. Anni laittoikin meijän selfien jo Vilmalle.
Meillä oli kyllä tosi kivaa. Herkkuja jäi vielä varastoon. Ensi kerralla ollaan sitten kaksi yötä retkellä.
Sisupartioryhmä Katkaravut kirjoitti uutisen omasta retkestään kokouksessaan 1.10.2015.
Simonpäiville osallistui tällä kertaa 63 Sisupartiolaista ympäri Lounais-Suomea.
Katkarapuja oli paikalla 6+2. Simonpäivät järjestetään vuosittain aina syys-lokakuun vaihteessa.