Seikkailijat

Seikkailijat ovat 10–11-vuotiaita partiolaisia. Seikkailijoissa yksi ikäluokka muodostaa seikkailijajoukkueen eli -laivueen, joka tarvittaessa jaetaan kahteen pienempään toimintaryhmään, eli venekuntaan. Lippukunnassamme seikkailijalaivueen johtajisto koostuu yleensä yhdestä-kahdesta täysi-ikäisestä partiolaisesta sekä muutamasta samoajaikäisestä (15–18 v.) partiolaisesta. Seikkailijaikäkaudessa johtajia kutsutaan sammoiksi.

Viikoittaisissa kokouksissa seikkailijat jatkavat partion perustaitojen, retkeilytaitojen sekä merenkulkutaitojen opettelua. Seikkailija matkaa tutkimusmatkailijan lailla: retkikeittimet, ensiapu, rakentelu, merikarttamerkit ja solmut tulevat seikkailijoille tutuiksi! Seikkailijaikäkaudessa pyritään harjoittelemaan vertaisjohtajuutta ja jokainen saa vuorollaan harjoitella johtamistaitoja sammon opastuksessa. Seikkailijaohjelma koostuu puolen vuoden mittaisista ilmansuunnista ja haasteista. Voit tutustua seikkailijaohjelmaan TÄÄLLÄ.

Lippukunnassamme seikkailijat osallistuvat laivueen omien päivä- ja viikonloppuretkien lisäksi koko lippukunnan yhteisille retkille, leireille, ilta- ja päiväpurjehduksille sekä saattavat päästä kokeilemaan myös jollailua! Lisäksi osallistumme piirin järjestämiin tapahtumiin, kuten seikkailijakisoihin.

Seikkailijoiden ikäkausivastaavana toimii Katriina Tomberg (etunimi.sukunimi@gmail.com). Mikäli toiminnasta tulee kysyttävää tai lapsesi haluaisi aloittaa partion, olethan yhteydessä ikäkausivastaavan!

Laivueet

Paapuurilaivue (1. vuoden seikkailijat, vitosluokkalaiset)
Tiistaisin klo 17:30-19:00

Sammot: Saga Wahlroos, Aino Pulkkinen, Kia Koskinen, Martha Laakso ja Pinja Ruohonen

Styyrpuurilaivue (2. vuoden seikkailijat, nelosluokkalaiset)
Torstai klo 18:00-19:30

Sammot: Helmi Savolainen (0440308077),  Maija Kurki, Aino von Essen,  Anita Järvi, Camilla Varjo, Katariina Joutsamo ja Liisa Mäkelä